torstai 1. syyskuuta 2016

Ensimmäinen viikko takana

Kulunut viikko Tanskassa on ollut yllättävän kiireinen ottaen huomioon, ettei täällä ole vielä ollut juuri mitään tekemistä. Kurssit alkavat kunnolla vasta ensi viikolla, mutta aikaa on kulunut kaikkeen muuhun enemmän kuin tarpeeksi.

Heti ensimmäisestä illasta lähtien jossain päin asuinaluettamme on joku aina ollut järjestämässä illanistujaisia tai muuta mukavaa yhdessäoloa. Sen lisäksi jo yhteen kauppareissuun saa kulutettua siedettävästi aikaa, kun reitit eivät ole vielä tuttuja ja vähän väliä täytyy pysähtyä tarkistamaan Google Mapsista, että on yhä oikealla tiellä.

Ensimmäisen viikon aikana on tullut tehtyä pieniä hankintoja, jotka tuntuivat välttämättömiltä vaihtosyksyn sujuvuutta ajatellen. Ensimmäisenä listalla oli tietenkin polkupyörä, jota ilman kulkeminen Odensessa kävisi nopeasti hankalaksi. Bussiyhteydet ovat täällä paljon Vaasaa paremmat, eikä välimatkatkaan mitään hirmuisia ole, mutta pyörällä pääsee silti kulkemaan parhaiten. Tanska on onneksi todella hyvä pyöräilymaa, ja myös täällä Odensessa pyöräilijät saavat nauttia tasaisista pyöräteistä.


Ostin siis pyörän heti seuraavana päivänä Facebookin kautta mieheltä, joka ostaa rikkinäisiä pyöriä ja myy ne korjattuina eteenpäin. Mun pyöräni maksoi 500 kruunua, eli noin 67 euroa, mikä oli omasta mielestäni oikein sopiva hinta. Eikä pyöräkään ollut sen hassumpi, vaikka selvästi onkin käytetty. Olin ajatellut, että puolisen vuotta pyöräilee vaikka millaisella rakennelmalla, joten oon tosi tyytyväinen tähän yksilöön.

Tietenkin seuraavaksi täytyi käydä ostamassa pyörään kunnon lukko ja valot, koska ilman lukkoa mulla ei olisi ollut kohta pyörää ja ilman valoja olisin saanut sakot. Molemmat löytyivät kohtuulliseen hintaan läheisestä Biltemasta, jonne kaverini kämppis meidät ystävällisesti johdatti ja vahti pyörää sen aikaa, kun kävimme sisällä shoppailemassa.

Sunnuntaina vuorossa oli ESN Odensen järjestämä kiertokävely, joka jäi vähän kesken sateen vuoksi. Kiertelimme Odensen keskustassa tärkeimpiä paikkoja ja samalla pääsi tutustumaan muihin vaihtareihin. Odensehan on tunnettu H.C. Andersenin kotikaupunkina, vaikka hän muuttikin sieltä pois heti kun pystyi. Keskustassa huomasi heti, että kaupunki on hyvin ylpeä Andersenista. Muun muassa osassa jalankulkijoiden liikennevaloja loisti itse H.C. Andersen ja jalkakäytävillä pystyi seuraamaan H.C. Andersenin jalanjälkiä. 

H.C. Andersenin kotitalo
Sympaattisia taloja vastapäätä H.C. Andersenin kotitaloa
Odensesta löytyy kaikenlaisia kauppoja, ja yhtenä päivänä kävin toisen suomalaisen vaihtarin kanssa kiertelemässä keskustan liikkeitä. Kävimme muun muassa Tigerissä, joita Odensesta löytyy ainakin kolmisen kappaletta, sekä syömässä viihtyisässä hampurilaisravintolassa The Burgerissa. 

Flying Tiger


The Burgerin hampurilaisateriat olivat vähän yli 100 kruunun arvoisia, mutta myös sen arvoisia. Samalla reissulla tuli hankittua myös kaikenlaisia pieniä välttämättömyyksiä, kuten pesusieni ja sukkia. Hintataso Tanskassa on vähän Suomea korkeampi, ja esimerkiksi H&M:n tavallinen sukkapaketti maksoi lähemmäs kympin. Alkoholi on puolestaan täällä halvempaa kuin Suomessa, ja sitä saa ostettua mistä vain. Eikä ole vielä kertaakaan tarvinnut näyttää henkkareitakaan, sillä Tanskassa alkoholia saa ostaa jo 16-vuotiaana ja juoda heti syntymästä saakka.


Maanantaina kävimme katsastamassa yliopiston, sillä tiistaina meillä alkoi introduction week kampuksella. Onneksi tiistaiaamuna meidän buddymme johdattivat meidät koko porukalla yliopistolle, joten kukaan ei eksynyt matkalla ainakaan kovin pahasti. Tällä hetkellä matkalla yliopistolle on useampi tietyömaa, joiden takia reitti on vähän mutkittelevampi kuin tavallisesti. Luultavasti joudun kulkemaan Google Mapsin kanssa vielä ensi viikonkin, jotta reitti tulee tutuksi.

Orientaatiopäivät sisälsivät pari johdatusluentoa yliopisto-opiskeluun ja elämiseen Tanskassa sekä kiertokävelyn yliopistolla. SDU on Vaasan yliopistoon verrattuna paljon suurempi, joten kiertokävely oli paikallaan. Yliopistosta löytyy ruokalan lisäksi ainakin Starbucks ja alakerrasta baari, mikä oli vähän kummallista. Yliopistossa on lisäksi oma kauppa, josta voi ostaa muun muassa opiskelutarvikkeita, kirjoja ja yliopiston omia tuotteita.

Keskiviikkona oli vuorossa tanskalaisen CPR-numeron hankkiminen. Pohjoismaista tulleille riitti, että vei yliopistolle ilmoituksen saapumisestaan Tanskaan passikopion kera. Muut joutuivat jonottamaan pitkiäkin aikoja voidakseen rekisteröityä Tanskaan. Iltapäivällä suunnistin pitkään ja hartaasti puhelimen avulla yhden kurssini johdatusluennolle. Scandinavian Lifestyle and Design kuuluu SDU:n Scandinavian Area Studies -ohjelmaan, johon kuuluvat kurssin ovat valittavissa vaihto-opiskelijoillekin. Kävimme luennolla läpi SAS-ohjelman kursseja sekä H.C. Andersenin elämää, jonka jälkeen siirryimme syömään illallista yliopiston käytössä oleviin tiloihin. Saimme luennolla myös maistaa Odensen oman panimon panemaa olutta, nimeltään mielikuvituksellisesti Odense. :D



Illalla menin vielä naapuriin istumaan iltaa, ja siellä tulikin vietettyä aikaa aina aamuyön puolelle. Mun mielestä on vaan mukavaa, että vaihtarit järjestävät itsekin vähän tapahtumia. Eipä ainakaan ehdi tulla tylsää!

2 kommenttia:

  1. Hienon pyörän löysit! Ja muutenkin vaikuttaa hienolta paikalta. Varmasti on tulossa mielenkiintoinen loppuvuosi sinulle :)

    VastaaPoista